Reality

Heräsin aamuyöstä kamalaan vatsakipuun, ja oli pakko käydä hakemassa pari Tramalia, jotta saisin edes jotenkin vielä unta. turhaa se kuitenkin oli, sillä vaikka vatsakipu meni ohitse, mulla oli tuskanhiki otsalla, ja ahdisti niin kovasti, ettei henki meinannut kulkea. Kävin sekoittamassa subusta fixit, ja vedin ne. Huomasin heti, miten henki alkoi kulkea. Laitoin radion päälle, ja menin takaisin sänkyyn. Vaivuin syvään "koomaan".

Havahduin aamulla, kun Pete rämpytti ovikelloani. Pyysin pojan sisälle; Se näytti kamalalta, Valkoinen kuin rewantiikeri ilman raitoja. Se oli kuulemma päässyt vasta putkasta. Skoudet oli ottanut sen toissapäivänä kiinni haahuilemasta keskuskoulun puistosta, jätkällä oli ollut bad trip.

Pete on vasta 18 vuotta täyttänyt kaveri, ja se on ollu mun "suojatti" oikeestaan niin kauan kuin ollaan tunnettu. Mä olen ollut sille vähän niinkuin "varaemo", joka ruokkii sitä, ja hommaa yömestoja. Musta Pete on hirveän suloinen poika, enkä voi ymmärtää, miten noinkin karismaattinen ja lupaava miehenalku on voinut olla jo kolmisen vuotta koukussa vauhtiin. No kuitenkin, mä annoin Poitsun jäädä kämpille lataamaan akkunsa, ressukalla on ollut taas kova meno päällä hetkisen. Rauhoittukoon siellä.

Lähdin itse käymään apteekissa, piti uusia reseptejä. Torin kupeessa törmäsin ehdonalaisvalvojaani, Anssiin. Se halusi välttämättä tarjota mulle kahvit Teboililla. Yritin vastustella, mutta eihän siinä muukaan auttanut. Menimme apteekin kautta Huoltsikalle, ja istuttiin terassille. Anssi halusi vain kuulla kuulumisia, ja tietää, olinko hoitanut klinikka käynnit asianmukaisesti. Tottakai olin. Sain viime joulun alla ehdonalaista törkeästä rattijuopumuksesta, jossa kolaroin jonkun kermaperse-kakaran mersuun. Säästyin lyhyeltä linna tuomiolta sillä ehdolla, että käyn A-klinikalla kahdesti viikossa. Suhteellisen easy diili.