Sairaala

Tulin tänään sairaalasta kotiin. kaikki on aivan sekaisin. En voi ymmärtää, mitä on tapahtunut, en todellakaan voi ymmärtää. Olin tiistaina kotona, makailemassa sängyllä, kun Pete oli herännyt. Makasimme siinä yhdessä, juttelimme mukavia. Ovikello soi, ja menin avaamaan. Se oli Raine. Jätkä oli ihan sekaisin, pyysin sen kuitenkin sisälle. Se selitti jotain hapoista, ja Judesta, en vaan saanut selkoa, että mistä tarkalleen oli kyse. Peten nähtyään Raine sai jonkun skitso kohtauksen, ja rupes riehumaan kunnolla. Se löi mua pari kertaa naamaan, ja sen jälkeen potkaisi kai jalkaan. Pete hermostui tästä, ja oli menossa Rainen kimppuun. Se otti Rainea kädestä, ja veti sitä turpaan. Raine heitti Peten maahan, ja kaivoi ysimillisen esiin. Mä istuin huoneen nurkassa, ja itkin. Ase laukesi, ja kolahti maahan, kun Pete makasi verisenä maassa. Tämän jälkeen en muista paljoa. Jossain vaiheessa poliisit tulivat, ja minut vietiin sairaalaan.

Seuraavat muistikuvat ovat vasta perjantaina. Heräsin sairaalassa, ja oli pieni kelaaminen, että mitä oli tapahtunut. Tosiaankin, Raine ampui Peten. Jäin sairaalaan tarkkailuun maanantaihin asti, sillä olin ollut niin kovassa shokissa, että en kuulemma olisi pärjännyt kotona. Lääkitys oli ollut melkoisen kova, vaikka ainahan se on, mutta tää oli vähän erijuttu.

Kun tänään sitten lähdin sairaalasta, kävin Juden luona. Se oli myös kuullut uutiset, muttei ollut niistä kovinkaan moksiskaan. Sen mielestä elämä on julmaa, ja se joka leikkiin ryhtyy, sen kestäköön. Tottahan se on, mutta Pete oli vielä niin nuori. Ostin Judelta subun piuhalle, ja menin himaan. Verilammikko oli vielä siinä sohvan vieressä. En voinut pestä sitä, en vielä. Menin sänylle, ja vedin kakkosen subufixit hihaan. Pääsin taas hetkeksi pois totuudesta, neverlandiin.

Ravenight

Tulin juuri kotiin, ja täällähän pikku Pete vieläkin vieläkin veteli sikeitä. Annan sen nyt nukkua, kaikki univelkansa pois, jaksaapahan sitten taas mennä. Yö meni melko railakkaasti, sillä eilen, kun olin kävelemässä kaupungilta kotiin, törmäsin Judeen. Se kertoi mulle, että satamakadulla on tänään reivit, ja että on itse menossa hakemaan elluja, myyntiin. Mulla heräs ajatus, että pieni irtiotto tekisi kyl hyvää, joten lähdin Juden matkaan, kun nyt oli kerta essojakin tarjolla.

Jude antoi mulle vähän alennusta niistä essoista, kun kerroin, että Pete oli meillä punkkaamassa. Sen mielestä oli hyvä, että pojulla on tämmöinen varaäiti.

Satamakadulla oli todellakin hyvät pippalot, varsinkin, kun Raatikainen oli joutunut vihdoinkin istumaan kakkuaan viideksi vuodeksi. Se tappoi kaksi hyvää jäbää tuolta lammikon toiselta puolelta, ja siksi kukaan ei oikein viihtynyt sen seurassa.

Raine oli pyörittämässä levyjä koko illan, ja onnistui jälleen kerran luomaan järkyttävät euforiat mulle, kun tanssin toisen kerroksen aulassa, hiestä märkänä.

Ehdin illan aikana vetästä 5 essoa, ja se näkyi kyllä menossa. Bileiden loputtua lähdin Rainen mukaan niille, jossa bileet kuitenkin jatkuivat, meidän privaattibileet tosin. Olimme molemmat kuin mitäkin duracel-pupuja, kun hässimme sängyssä, sohvalla, pöydällä, lattialla, vessassa, ja missä nyt vain oli mahdollista. Aivan loistava yö, sekä päivä.

Kun pippalot oli pippaloitu, lähdimme Rainen kanssa samaa matkaa, Raine lähti kauppaan, ja mä suuntasin Einonkadulle, kotiin. Pakko sanoa, Että siinä Reinossa on jotain, mikä saa mielen täysin sekaisin, mutta mitä...

Reality

Heräsin aamuyöstä kamalaan vatsakipuun, ja oli pakko käydä hakemassa pari Tramalia, jotta saisin edes jotenkin vielä unta. turhaa se kuitenkin oli, sillä vaikka vatsakipu meni ohitse, mulla oli tuskanhiki otsalla, ja ahdisti niin kovasti, ettei henki meinannut kulkea. Kävin sekoittamassa subusta fixit, ja vedin ne. Huomasin heti, miten henki alkoi kulkea. Laitoin radion päälle, ja menin takaisin sänkyyn. Vaivuin syvään "koomaan".

Havahduin aamulla, kun Pete rämpytti ovikelloani. Pyysin pojan sisälle; Se näytti kamalalta, Valkoinen kuin rewantiikeri ilman raitoja. Se oli kuulemma päässyt vasta putkasta. Skoudet oli ottanut sen toissapäivänä kiinni haahuilemasta keskuskoulun puistosta, jätkällä oli ollut bad trip.

Pete on vasta 18 vuotta täyttänyt kaveri, ja se on ollu mun "suojatti" oikeestaan niin kauan kuin ollaan tunnettu. Mä olen ollut sille vähän niinkuin "varaemo", joka ruokkii sitä, ja hommaa yömestoja. Musta Pete on hirveän suloinen poika, enkä voi ymmärtää, miten noinkin karismaattinen ja lupaava miehenalku on voinut olla jo kolmisen vuotta koukussa vauhtiin. No kuitenkin, mä annoin Poitsun jäädä kämpille lataamaan akkunsa, ressukalla on ollut taas kova meno päällä hetkisen. Rauhoittukoon siellä.

Lähdin itse käymään apteekissa, piti uusia reseptejä. Torin kupeessa törmäsin ehdonalaisvalvojaani, Anssiin. Se halusi välttämättä tarjota mulle kahvit Teboililla. Yritin vastustella, mutta eihän siinä muukaan auttanut. Menimme apteekin kautta Huoltsikalle, ja istuttiin terassille. Anssi halusi vain kuulla kuulumisia, ja tietää, olinko hoitanut klinikka käynnit asianmukaisesti. Tottakai olin. Sain viime joulun alla ehdonalaista törkeästä rattijuopumuksesta, jossa kolaroin jonkun kermaperse-kakaran mersuun. Säästyin lyhyeltä linna tuomiolta sillä ehdolla, että käyn A-klinikalla kahdesti viikossa. Suhteellisen easy diili.

Minä

Olen Lara. 23 vuotias tyttö ties mistä. Olen jo kauan käyttänyt kemikaaleja päästäkseni eroon todellisuudesta. Olen liioittelematta kokeillut lähes kaikkea, mitä maa päällään kantaa. Aluksi se oli melko harmitonta, mutta mitä enemmän pakenin elämää, sen selvemmäksi asia tuli koko ajan; Ne pienetkin asiat, jotka ennen toivat edes pienen hymyn, eivät tuntuneet enää miltään. Elämäni ei ole koskaan ollut ruusuilla tanssimista, ja minut on hylätty monesti. Mikään ei ole kuitenkaan satuttanut niin paljon kuin se, että elämäni ensirakkaus, subutex, on hylkäämässä minua.

Äitini kuoli synnyttäessään minua, sektion aiheuttamiin komplikaatioihin. Isäni on aina syyttänyt minua äidin kuolemasta, jonka takia hän on myöskin aina vihannut minua, murhaajaa. Minulla ei siis ole koskaan ollut rakastavaa perhettä, taikka vanhempia. Varmaankin juuri siksi minusta tuli tällainen; Sisäänpäin sulkeutunut, elämänhaluton ja kemikaalihuuruinen tyttölapsi.

Olen tosiaan elämässäni kokeillut mahdollisesti kaikkia huumeita, jos suinkin vain mahdollista. Käyttöni alkoi tietenkin kokeiluista, mm. Lääkkeiden, ja subutexin. Nämä ovat elämässäni edelleen päivittäin, mutta lisäksi tarvitsen kaikkea, mihin vain on varaa. Tästä syystä olen monesti joutunut tekemään rikoksia saadakseni helpotusta tuskaani. Kuitenkin, kuten jo aikaisemmin taisin mainita, minä en enää käytä huumeita, vaan huumeet käyttävät minua. Toivon, että te, ihmiset ymmärtäisitte sanomani näillä teksteillä. Nämä ovat viimeisillä voimillani kirjoittamia varoituksen sanoja.